tiistai 17. huhtikuuta 2018

Mistä on kyse? Roskat ja epäroskat

Hyvinkääläinen pariskunta on kerännyt 207 lusikkaa yhdestä ja samasta liikenteenjakajasta reilussa kolmessa vuodessa. He ihmettelevät, mistä on kyse. Poliisin mukaan kyse on roskaamisesta.

Mielenkiintoinen kysymys minusta on se, että verbiä roskaaminen voidaan käyttää sellaisten esineiden heittelystä ympäristöön, jotka eivät ole roskia. Tekeekö esineen kohtelu siitä roskan? Jos heitän pianotuolin ikkunasta kadulle, muuttuuko se roskaksi?

Ovatko tyhjät tölkit roskia? Tässä mennään vakavaan suuntaan. Tyhjien tölkkien heittäminen tienvarsilaitumille voi aiheuttaa eläimille hengenmenon. Rehuntekovaiheessa kasvuston katveeseen jääneet tölkit silpoutuvat teräviksi paloiksi, jotka kulkeutuvat esim. nautaeläinten elimistöön ja suolistoon ja aiheuttavat verenvuotoa ja vatsakalvon tulehduksia ja kuolemia.

Ympäristön turmelemisesta on säädetty laissa, mutta roskien viskomiseen (tai paljon isompiinkaan ympäristön tuhoamisiin) sillä ei juuri ole vaikutusta. Jatkuva roskien heittelijä pitäisi voida laittaa heitteille. Kiva rangaistus olisi se, että hän joutuisi jonkin aikaa elättämään itsensä tölkkien ja muiden rahanarvoisten epäroskien keruulla. Kovennettuna rangaistuksena voisi olla muovisälän keruuvelvollisuus ja vielä siitä kovennettuna koiranpaskojen keruu.

Muistan yhden kohtaamisen kotilammella, jonka ympärikierto oli muutaman työvuoden ajan aamulenkkini. Vastaani oli tulossa toinen henkilö. Olimme molemmat iskeneet silmämme rantapenkille kauniisti asetettuun muovipussiin, joka ilmiselvästi oli täpötäysi kaljatölkkejä. Saavuimme sen ääreen eri suunnista yhtaikaa. Kumpaakin nauratti. Kumpi ottaisi rahanarvoisen kassin?

- Joku on ystävällisesti kerännyt tölkit valmiiksi vietäväksi. - Tai juonut, jompikumpi lisäsi. - Tuossa on varmaan ainakin kolmen tai neljän euron edestä, arvioimme.

Olimme molemmat harrastaneet tyhjien tölkkien satunnaispoimintaa. Hän minua aktiivisemmin. (Kaikkia tekemisiäni on helvetin moni harrastanut itseä aktiivisemmin.) Kommunikaatiomme jatkui poimimiskulttuuriin. Ja keruukulttuuriin. Ja -vimmaan. Mihin tahansa keräämiseen ja löytämiseen liittyvästä voi tulla himo. Yhdellä tädillä oli kolikkojen löytämisvimma maasta tai kaduilta ja sen vuoksi hän oli painunut turhan varhain kumaraan. Jollain toisella oli vaaratilanteiden tai seksikomusten keruuvimma. Mutta mikä tunne aarteen löytymisestä, kun edessä oli marjoja täynnä oleva mustikkamätäs! Siitä olimme ehdottoman yksimielisiä. Sitten päädyimme mukanani olevan koiran kautta lapsiin. Perhettäkin hän oli kerännyt itseäni enemmän.

Siinä vaiheessa kumpikaan ei ollut vielä koskenut kassiin. Hän oli menossa jo kotiin, minä jatkamassa vasta alussa olevaa lenkkiä. - Ota sinä se, sanoin ja tunsin oloni jaloksi ja vaatimattomaksi.

Tölkkien poiminta nousee edelleen aina välillä parin tutun kanssa puheenaiheeksi. Viimeksi ystävä kertoi toisesta ystävästään, ainaviimeisenpäällepukeutuvasta, johon kuulemma poimintavillitys oli nyt onnistuttu tartuttamaan, jopa niin, että tämä eräällä heidän yhteiselllä lenkillään oli pysähtynyt kadulla kesken kaiken ja kysynyt lähes moittivasti, että etkö sinä aikonut ottaa tuota? Minä raportoin asiasta mukavana juttuna edelleen toiselle omalle ystävälleni, jonka opettaja ko. pukeutujaihminen oli joskus ollut, ja jota tiesin hänen arvostavan.

- En usko, hän sanoi: Todista! - Ai miten? - No vaikka videolla! - Mitä jos todistan? - No sit mäkin voin harkita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sielunkumppani vai ruumiinkumppani

Se siitä kevääntulosta ja hyvistä jääkeleistä. Meni jo. Juuri tällaisena päivänä kun tuntee hukkuvansa - paitsi ulkona koiran kanssa talsi...