Voi äidit ja allit!

Välillä lähiluonnossa kannattaa heittäytyä
sammaleeseen tai
ruohikkoon ja heittää jalat taivaalle.

Luontoa luontoa ihan helvetikseen luontoa. Tai joidenkin mielestä ei  kyllä oikeaa, mutta siis
lähiluontoa kumminkin. Ja ollaanhan me itsekin.

(Eli kesäfarmilla itsekseni.)

Ainoa poika tyttökaverinsa kanssa ei meinannut ensin käydä ollenkaan, ja siitä innostuneena ehdin jo vihjailla viettäväni sinkkuäitienpäivää; kuvittelin oikeasti, että se voisi tuottaa jotakin uutta ja jännää!

Vaan katinpaskat.

No sitten ne kaksi kuitenkin tulivatkin, vähän yllättäen aamusta; sanoivat kyllä heti, ettei ole kovin paljon aikaa. Kostoksi laitoin ne nostelemaan venettä ja kalusteita ja laiturinkorvikelavaa ja haravoimaan enkä tarjonnut niille mitään.

Lähtivät pihasta äkkiä vesille, niin nopeasti että airot unohtuivat. Poika gondolieerina meloi heidät niemen taakse. Kun tulivat takaisin, ei melojaa enää näkynyt. Poika veti venettä uimalla perässään. Huvinsa kullakin. Olisi sillä ollut voimia hoitaa vielä muutama homma.

Mutta lähtivät saman tien muita äitejä juhlimaan. Hyvä niin.

Minä heitin vaatteet päältäni jonnekin ja päälleni niiden sijasta pelkän paljaan hellemekon. Kuumaa oli, mutta sellaisessa asussa ihmisellä on ilmavan vapautunut olo.

Jostain ilmaantui pikkutirppusia jahtaava haukka joka sai äidilliset tunteet heräämään; tsirp tsirp, juttelin tirppusille, - minä kyllä haukat hoitelen! Heilautin mekkoani näyttävästi.

Kimalaisiin sitten jouduin keskittymään ja se vahvisti tietoisuuttani äidillisyydestäni. Pikkukuisti muuttuu tällaisena aurinkopäivänä pätsiksi joka saunottaa koko mökin. Mutta kun kuistin oven jättää auki, siitä lentää sisään kimalaiskantaäiti joka viides tai kymmenes minuutti. Ne kuvittelevat lasikuistia jonkunlaiseksi tarhaksi, johon kuuluu pöristä sisään, mutta ulos sieltä ne eivät omin neuvoin osaa ja ovat kuivua ja pyörtyä ja kuolla sinne. Vähän kuin ihmiset, jotka pöristävät sisään erilaisiin liittoihin, mutta kun alkavat kuivua niin ulos on joskus kummallisen vaikea päästä.

Koiraakin kiinnosti allien jutut.

Järvellä oli matkailijoita - alleja - ja niiden seuraan yritin kun kuulostivat niin rupattelevaisilta, mutta nokka pystyssä jonossa ne purjehtivat etäämmäksi sitä mukaan kun minä soudin lähemmäksi.

Illalla viileni ja saatoin sulkea kuistin oven kimalaisilta ja lähteä kaupunkiin, veroilmoituksen tekoon. Vaatteet jäivät mökille. Auton takakontista ampaisi ulos haukka.