Jatkoa edelliseen: Luola-asujan unelmahäät ja sote

Epäilevin mielin astuin luola-asujan perässä sisään. Ottaessani ratkaisevan askeleen tuntui siltä että vaihdoin vyöhykettä. Sektoria. Piiriä. En tiedä mikä ilmaisu olisi oikea.

- Sullahan on täällä toimiva töllö, sanoin ovelta. Vähän hämmentyneenä: iso kuvaruutu oli ainoa valonlähde, joka himmeästi valaisi koko luolan.

- Läppärin näyttö. Mulla on pari salaatoisintoimijasponsoria. Yhteydet ulkomaailmaan pelaavat.

- Okei. Tekeydyin hölmistymättömäksi ja hain katseellani paikkaa mihin istuutua. Luolan perällä oli vuodesohva. Istahdin sen kulmalle. Sen päälle oli lajiteltu erivärisiä täkkejä. Huomasin hengittäneeni suun kautta – pelkäsin hajujen rynnäkköä, joka olisi aiheuttanut epäkorrektia kakomista.

- Täytyyhän mun tietää missä mennään, hän jatkoi vaikken ollut kysynyt mitään. – Päätteletkö sä ihmisen habituksesta seuraako se maailmantapahtumia?

- No en, sanoin. Vaikka olin tainnut. Olin yllättynyt että luolassa ei haissut törky tai mikään pilaantunut. Lähinnä vain ’maa’.

- Luulen että jäisit toiseksi… Eilen katsoin netistä Unelmahäitä, luola-asuja sanoi. - Ja huomasin, jumala todistakoon, etten kuulu perusihmisten sekaan.  Niille on aivan kaikki yhdentekevää, vsjo ravno!

Olin lievästi yllättynyt. Multa- tai mutakerrosten peittämä hahmo ei itsessään ollut vaikuttanut turhantarkalta. - Siis oletko jonkunsorttinen perfektionisti?

- Niin pefektionisti etten esimerkiksi kestä soromnoo-väännöstä sanoista vsjo ravno! Enkä varsinkaan enää pysty olemaan tuolla (hän keikautti päätään ympäri) kaiken vähän-sinne-päin-tehdyn keskellä. Täällä ei muuten ole hometta, huomaatko?

- Mutta unelmahäät??? Hyppäsin hänen kysymyksensä yli taaksepäin.

- Aiaiaiai! Rupeaa puistattamaan. Luola-asuja ravisteli itseään ja hänestä irtosi paakkuja. - En tiedä kykenenkö palaamaan niihin. Mutta. Aatteles nyt itse! Häissä ollaan vakavan asian äärellä. Eikö? Eikö!? hän toisti kysymyksen mylvähtäen enkä uskaltanut kuin nyökätä. Pelkäsin lentäviä möykkyjä.

- Kysymyshän on siirtymäriitistä. Jos häät on valmisteltu hyvin, hyvässä sovussa, jos siellä ovat läsnä todelliset läheiset, jos paikka on sellainen, mikä vastaa tulevien puolisoiden persoonaa, jos ihmiset viihtyvät niissä, jos kaikki toimii, niin hyvä! Se avaa tietä siihen uuteen vaiheeseen. Hän puhui kiihkeästi. - Mutta jos valmisteluissa riidellään kaikesta, siitä keitä kutsutaan ja paikoista joissa häät pidetään ja siitä mihin lähdetään häämatkalle ja tarjoiluista ja… Ja sitten ruuat ovat mitä ovat, sitä sun tätä ja sinnepäin, ja samoin hääasut, ja sitten edellisiltana huomataan että hääkakku on unohtunut kokonaan! hänen äänensä volyymi oli noussut ja minä peräännyin vaivihkaa sohvalla. - Niin eihän siitä eikä myöhemmästäkään yhdessäelämisestä tule yhtään mitään. Vai mitä? Että oli kauhea ohjelma! Luola-asujan pää rojahti riippumaan haarojen väliin.

- Mut jos kaikki ei vain ota tollasia juhlia niin vakavasti? sanoin ihan hiljaa.

- Älä sinä nyt siinä. Ole edes vähän vieraskoree! hän ähisi ja nosti päätään vähän.

- Ei vieraan kuulu olla vieraskoree vaan isännän.

- Äläkä nussi pilkkuja helvetti, kun ollaan vakavan asian äärellä! Hän ryhdistäytyi ja hänen äänensä muuttui ankaraksi ja minä tunsin itseni vähän nöyräksi sen äärellä. - Vakavat asiat täytyy ottaa vakavasti, sen päälle sitten saa nauraa kun ensin kaikki on kunnossa! Kuvittele nyt: Viime hetkellä ollaan kampaajalla ja sieltä soitetaan tulevalle puolisolle että heihei kultsu, en ehtinyt koristella sitä hääkakkua! Ja puoliso sitten paniikissa ’koristelee’ kakun parin kaverin kanssa, lätkivät kermaa päälle ja kakku näyttää pälvikaljulta…

Minua rupesi vilunväreiden sijasta hytkytyttämään.

- Siinä on peitteitä, vedä päälles, onneksi hän tulkitsi hytkymiseni palelemiseksi.

- Katsoin sitä ihan kauhuissani, hän jatkoi, ja hänen silmänvalkuaisensa muljahtivat. – Ei ihme että tällä maalla on hallitus ja pääministeri jotka ensin lätkivät sotekakun ja kun havaitsevat sen söhröksi, sanovat että antaa mennä, korjataan jälkikäteen. Kuvittele nyt itse! Häissä puolisot maistamassa täysin hutiloitua kakkua, irvistämässä, syyttelemässä toisiaan ja onnettomat vieraat ehdottamassa että korjataanpas sitä vähän.

Mutta sitten hänen sävynsä muuttui taas: - Joko löysit mieleistä peitettä? Mulla on tuolla luukun alla ruokaa. Hyvä kuoppakellari!