Kaksimielinen vai eri paria?

No heti ensimmäisen eli eilisen postauksen jälkeisenä aamuna eli tänään tuli vastaus siihen, miten tulla hehkuvaksi. Prisman Mitä me syömme –ohjelma neuvoi, että syömällä 6 viikkoa paprikan päivässä (saa olla erivärisiä), ja kohtalaisen määrän porkkanamehua, iho rupeaa hehkumaan/siihen tulee kultainen hohde johtuen karotenoideista. 

No juu. Oranssin sävyä saa kyllä ihan vaan porkkanoita läpi vuoden puputtamalla, ja varsinkin jos niiden päälle lätkii naamatauluunsa porkkanaöljyä. (Harrastan.)

Tämä tässä on oikeastaan suoraa jatkoa eiliseen ekaan blogiini. Kyllä sisäistä tyydytystä, tyytyväisyyttä saa muustakin kuin panosta tai ylipäänsä seksuaalisesta kanssakäymisestä. Tätä tänään kirjoittaessani rönötin jalat pöydällä kesäfarmin lasikuistilla. Itsekseni. Tai on minulla seurahakuinen koira. Kuuntelin ekojen kärpästen surinaa. Nokkosperhonen istahti tuolla ulkona hihalleni ja ensimmäinen suruvaippa kierteli mökkiä. Peipposet lavertelivat rantapuissa kun t-paitasillani tallustelin jäällä. Ja ihan pakko oli polttaa vähän haravoimiani kuivia lehtiä, heiniä, oksia hangella. Kaikki se kevätauringossa tehtynä tuotti syvää tyydytystä. Jopa saunamökin siivous.

Eiliseen tekstiini liittyen ystävä kysyi viestissä, että olenko tarkoittanut blogini otsikon kaksimieliseksi? Hmm. Enemmän mielessä oli vain jotakin sellaista, että toisaalta on juttuja, joita haluan hioa, ja toisaalta näitä sellaisia, joita olisi mukava karistella matkan varrelle ikään kuin kantamuksia tai mieltä keventämään. Ja ainakin puolisensuroimattomasti. Eli sitä tässä yritän.

Mutta ehkä puolivahingossa myös pieni kaksimielisyys. Toki joskus muistelen tai kuvittelen tai näen unessa, miltä tuntuu jonkun muun kuin omien sormieni leikki ihollani. Kumppanin. Lapsen. Silitys. Kiihotus. Tai miten vastavuoroisesti omat sormeni ovat olleet jonkun toisen kimpussa.

Sama ystävä muisteli viestissään Claes Anderssonin jossakin kirjoittaneen, että suurin osa yhdynnöistä on ikävystyttäviä. – Ja lisäsi, että panot voivat olla myös itsetuntoa latistavia kokemuksia. - Ihan tosi. Varsinkin, kun länsimaissa mm. monen nuoren huoli neitsyyden säilyttämisen sijaan on siitä eroonpääsy. Lähes hinnalla millä tahansa. Tuttu ilmiö jo 70-luvun alusta.

Toinen ystävä kommentoi fb-sivullani (jonne tietty jaoin linkin tänne), ettei ole tullut ajatelleeksikaan että seksi liittyisi itsetuntoon. Vai päinvastoin? Ja viittasi omnipotenssin tunteeseen, joka syntyi sen jälkeen kun uskalsi irtautua ensimmäisestä suhteesta ja heittäytyä omilleen. Pärjäämisen tunteeseen!

- Ihan totta, niinkin. Vaikka ihmisshde ja seksi ovat tavallaan vähän eri asioita, kommentoin itse. Ja kun kaikenlainen seksuaalinen kanssakäyminen ja hellyys on pitkään ollut tavoittamattomissa niin…

Ystävä myönsi, että kokonaisvaltainen rakastettuna olo toki vahvistaa itsetuntoa.

– Mutta sielu ja kroppa voivat olla eri paria! hän vielä lisäsi.

Hauskasti sanottu. Samaa mieltä. Joskus on ollut rakastettu, jonka kanssa on kokenut suurta himoa, mutta ei halua jakaa arkea. Ja toisinpäin. En ole varma, tarkoittiko ystäväni tätä, mutta näin tulkitsin.

Kolmanneksi hoitoalalla työskennellyt ystävä kommentoi fb-sivullani seksistä ikään liittyen.

Hän esitti kysymyksen, onko aiemmassa elämässä ’uskallettu’ tai ovatko odotukset jääneet toteutumatta. Joillekin voi riittää että ’onhan kukittu kerta’ (Katri Vala). Runo on riipaiseva, mutta säe tuolla tavoin yksin yhteydestä irrotettuna riipaisee tavalla, jota Vala tuskin tarkoitti.

Omalla kohdallani monenlaisten odotusten toteutumatta jääminen on faktaa (muunkinlaisten kuin seksiin liittyvien). Uskallettu ehkä on, mutta lyöty päätä seinään. Eli sielut ja kropat eivät ole kohdanneet. Tai niitä on ollut pelissä ikään kuin neljä eri suuntaan vetävää osaa.

Haluan itse kuitenkin nyt ajatella niin, että seksuaalisuus kulkee mukana koko elämän ajan. Pitääkseni itseäni jotenkin elossa. Joskus se väistyy, jo nuorenakin, ja sitten taas palaa, vaikka ehkä vähän eri muodoissa.

Tulin itse kertoneeksi vastauksessani em. ystävälle omasta äidistäni, joka oli tämänhetkistä minua vuoden vanhempi kun isä kuoli. Lopun elämäänsä äiti eli yksi 95-vuotiaaksi, eli noin 30 vuotta. Hän oli yli 90-vuotiaaksi hyvässä kunnossa ja hänellä oli läpi elämänsä ollut omaani parempi itsetunto. Hän asui Helsingissä, minä olin muuttanut muualle. Eräällä reissullani hänen luokseen (hän oli silloin 93 tai 94) näin hänet hieromassa poskiinsa jotakin sellaista uutta kasvo- tai meikkivoidetta, jota en ollut hänellä kuunaan nähnyt. Hänen kasvovoiteensa oli siihen asti ollut Bellavitaa. (Heti kun mainitsen Bellavitan nimen, tunnen sen tuoksun nenässäni.) Ja hän näytti jotenkin... Hehkuvalta. Kysyin että mistäs nyt puhaltaa? Hän punastui. Joku hänen ex-oppilaansa oli ottanut yhteyttä, tullut käymään ja tunnustanut  hänelle vuosien läpi kestäneen rakkautensa.

Edellinen juttu tuli mieleen kun satuin kuuntelemaan Nina Honkasen Onnelliseksi-ohjelman Halun anatomia jakson. Sen alku on ihana. Kuunnelkaa pätkä vaikka ette ohjelmaa kokonaan kuuntelisikaan.