sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Elämää Harveyn kanssa 2. Paimenet pärjäävät omillaan


Kulotusta tulevia lampaita varten: jotta heinä kasvaisi paremmin ja makeammaksi.
Jos satuit lukemaan edellisen postaukseni, joka lähti Harvey Keitelistä niin huomaat, että tämä on sille jatkoa. Piano-elokuvan Harveyssä häntä veti puoleensa vähän yrmyn ja sisäänpäinkääntyneen miehen olemus. Mikä ei lainkaan vihjannut suuntaan, että Harvey nauttisi huomion kohteena ja 'laajassa käytössä' olemisesta. Mutta ihmisessä taitaa olla monia puolia?

Eli kuinkas sitten kävikään? 

Vastaperustettu sotemaakunta perui 100 euron terveyskeskuksen myynnin Harveylle (tai virallisesti hänelle). Ja maksoi pienet sakot perumisesta. Ne eivät hyödyttäneet ketään. 

Sen seurauksena Harvey etsiskeli heille kahden ja puolen tunnin ajan kuumeisesti vaihtoehtoista sijoituskuntaa, joka ei olisi liian lähellä mitään pääsotekeskusta. Ja löytyihän niitä. Ja kiihtyvän muuttoliikkeen tyhjäksi jättämiä 'kiinteistöjä'. Eikä paljon maksanut. Tai ollut iso. Se vuokra.

Niinpä hän muutti Harveyn kanssa Helsingistä erääseen itäisessä Suomessa sijaitsevaan kylään, josta löytyi ex-kiinteistöjalostajalle sopiva ex-pientilan mökki. Se oli joskus ollut omistajaperheellään talvikäytössä, mutta viimeiset vuosikymmenet epäsäännöllisesti vuokrattuna kesäpaikkana. Se oli jopa järven rannassa. Ja Harveyn mielestä se kävi mainiosti edelleenkin myös talviasuttavaksi. Lupaa talviasumiseen ei tarvittu, koska se 'alunperin' oli ollut ympärivuotinen mökki.

- Eikä sellaisen luvan hakeminen nyt onnistuisikaan, Harvey selitti hänelle, vaikka sitä olisi tarvittukin, koska kirjautuminen viranomaispalveluihin ei enää näin vanhoilla laitteilla onnistu. - Eli kikkeliskokkelis kaikki hyvin! 

Harveyn mielestä hänellä olisi hyvää aikaa siellä kirjoitella, pitää paikkoja kunnossa ja huolehtia vaikka pienestä tulevasta lammasfarmista sillä aikaa kun Harvey itse keskittyisi hankkimaan heille  välttämättömiä tuloja muilta tahoilta.

- Muilta tahoilta? hän toisti.
- No onhan näitä tahoja, Harvey huitaisi metsää ja joutomaata heidän ympärillään ja nauroi. Häntäkin nauratti. Harveylla oli tarttuva nauru.
- Enkä tiedä lampaistakaan mitään, hän lisäsi.

Jo seuraavana päivänä Harvey toi jostakin naapurista hänelle kasan vanhoja Lammas&vuohi -lehtiä. - Tuosta kun luet niin tiedät, hän sanoi. - Kaikkea ei voi saada mutta oppia voi: paimenenkin ammatin.

Hyönteisfarmin aloittamisen sijaan he ihan alkuun kävivät usein kalassa. Syyskalassa ja talvikalassa ja kevätkalassa. Saadakseen ruokaa. Muinaiset sammaleristeet olivat mökin lattian alta karisseet niin, että kissan vesikuppi jäätyi lattialla, ja kissa muutti kuppeineen leivinuunin päälle, joka läpi talven hehkui lähes punaisena: liiterissä riitti vielä puuta. Hän asteli sisällä huopatossuissa ja juoksi paljain jaloin lumen yli piharakennuksessa olevaa saunaa lämmittämään. Kun sukulaiset saivat hänet kiinni (hänen kännykästään oli useimmiten akku tyhjänä) ja sanoivat, että et sinä siellä voi talvea asua, hän nauroi Harveyn tapaan ja sanoi heille että sanokaa nyt ihmeessä yksi syy, miksen.

Harveyn kanssa he viihtyivät, kohentelivat paikkoja ja iltaisin peuhasivat, paneskelivat, naureskelivat ja lueskelivat täkkien alla. Joskus hän sai jonkin verran etätöitä - kielenkorjausta ja editointia - tehtäväkseen, mutta suurin osa hänen ajastaan meni puutöihin ja mökin lämmitykseen, lumitöihin, mökin pakkasilmaa vuotavien ikkunoiden ja nurkkien tiivistämiseen ja sitäpaitsi:

Elämä ei Harveyn kanssa ollut tasaista arkea. Tästä paljastui vähitellen myös sosiaalinen puoli; tämä pyörähti jossakin ja toi mukanaan lähes joka kerta uusia naapureita lähempää ja kauempaa, ja kutsui käymään myös muutamia valittuja sukulaisiaan pohjoisesta, joille esitteli hänet etelän humanistinaan. Joidenkin pohjoisesta tulevien vieraiden mielestä heidän elämänsä oli kiintoisa selviytymisleiri, vaikka he aika etelässä olivatkin.

- Tämähän on tällaista ihan peruselämää, Harvey sanoi heille. - Muuttakaa tekin tänne!

Ja eläimet! Ennen lampaita Harvey toi kerran viisi vielä lähes höyhenetöntä hanhenpoikasta sellaiseen aikaan keväästä, että ne eivät vielä tarjenneet ulkona eikä niille ollut muuta lämmintä paikkaa kuin heidän tupansa. Harvey löysi varastosta maalinsa varistaneen leikkikehän, ja toi jostakin vanhoja patjoja siihen pahnoiksi. Muu hoito jäi hänelle. Hän ei tiennyt hanhien elintavoista eikä ravinnosta mitään, mutta ne osoittautuivat vaatimattomiksi ja kasvoivat silmissä syömällä hänen niiden eteen pihalta ja metsästä riipimäänsä edelliskesäistä heinää, ruohoa, sammalta. Ne pitivät häntä emonaan vielä ulospäästyäänkin ja puolustivat häntä kiukkuisesti vieraita vastaan. Vaikka hän tunsi olevansa niiden siipien suojassa, hän ehdotti Harveylle aitauksen rakentamista niille, etteivät ne hyökkäisi vieraiden silmille, mutta Harveyn mielestä oli mukavaa, että joku vahti häntä, ja aidat ihan perseestä. - Ei pohjoisessakaan mitään aitoja kuin poroerotuksessa...

Toisella kerralla Harvey tuli naapurista taluttaen shetlanninponin kokoista pässiä, jonka oli voittanut naapurilta vedossa. Naapuri oli alkujaan lähtöisin samalta suunnalta kuin Harvey, ja esittäytyi paimeneksi, mistä Harvey oli innoissaan. Pässi karkasi usein ja hän (tai joskus naapurimökin lapset, jotka saattoivat ratsastaa sillä) sai käydä sitä sitten hakemassa anteeksipyydellen milloin kenenkin naapurin puutarhasta kun Harveylla oli yleensä menossa joku välttämätön projekti. Onneksi pässi oli kiltti. Ja myöhemmin sen suuri talja lämmitti monia jalkoja.

Vähitellen Harveyn naapurikäynnit pitenivät. Naapurit olivat ihastuneet Harveyn naapuriavuliaisuuteen, puheliaisuuteen, muistiin, vilkkauteen, pystyvyyteen, näppäryyteen, nopeaälyisyyteen, hauskuuteen, rohkeuteen, kekseliäisyyteen, omaperäisyyteen, esiintymisvalmiuteen, toimeentarttuvuuteen, ja jotkut heistä myös tämän ulkoiseen olemukseen. Niin ja tämän kertomiin uskomattomiin kokemusperäisiin juttuihin. Ja kutsuivat tätä pian apuun ja kylään vähän väliä ja mihin milloinkin.

Kerran hän ehdotti Harveylle talkoiden pitämistä heillä, koska heidän olonsa olivat kylän alkeellisimmat. Mutta Harvey oli kotioloissa tee-se-itse-mies: ei rahalla muttei myöskään säälistä! Vaikka hänen mielestään vieraissa ei näkynyt mitään säälin merkkejä. Enemmän kateutta, joissakin, kun Harvey oli niin hauska ja toimelias.

Jossakin vaiheessa hallituksen aktiivimallit olivat katkaisseet heiltä molemmilta työttömyyspäivärahat. Harvey sanoi, että paimenet pärjäävät omillaan, unohdetaan koko paska. Ja nauroi päälle. Harveyn nauraen esittämistä perusteluista ja vastusteluista huolimatta hän meni maaseutuyrittäjäkurssille, jossa viinalta haiskahtava konsultti todisteli, miten typerää ja taloudellisesti kannattamatonta oli ammattiavun sijasta käyttää hämärää ja epämääräistä naapuriapua sekä tehdä vielä hämärämpiä vaihtokauppoja. Sydän ja mieli täynnä Harveya hän lopetti äärimmäisen sydämistyneenä kurssin kesken ja palasi hämärään mökkiin Harveyn tueksi.

Joka oli juuri silloin auttamassa erästä naapuria harvesterin remontoinnissa.

Tai ehkä se ei ollut harvesteri. Myöhemmin hän löysi
lähimetsästä piilopaikan, jonne oli kerätty enemmänkin 'koneita'.

Hän sen sijaan keskittyi vähäksi aikaa opettelemaan syötävien sienien ja yrttien tunnistamista. 
Ja miten paljon erilaisia syötäviä sieniä olikaan!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sielunkumppani vai ruumiinkumppani

Se siitä kevääntulosta ja hyvistä jääkeleistä. Meni jo. Juuri tällaisena päivänä kun tuntee hukkuvansa - paitsi ulkona koiran kanssa talsi...