Elämää Harveyn kanssa 5. Kuin sisarukset. Kuukkelin koputus

Kolmantena päivänä Harvey oli saanut tarpeekseen sukulaisistaan. He lähtivät vaeltamaan käsivarren tuntumaan, metsä-Lappiin. Noin viikoksi. Se oli hänen ensimmäinen vaellusreissunsa, Harveylle ei, ja tämä ehdotteli hänelle kotiinpalaamista, mutta hän vastasi että otat tai jäät.

Siltä reissulta Harvey ei unohtanut mitään. Nukkumiseen tarvittavia, sääskien torjuntaan tarvittavia, haavoihin tai hankautumiin tarvittavia, sateessa tarvittavia, syömiseen ja juomiseen tarvittavia. Heillä oli kaikki hyvin pakattuna rinkoissa. Hän oli innostunut. Matkan varrella ei ollut yöpymis- eikä tankkauspaikkoja. Kaikki tarvittava oli oltavakin mukana. 

Hän nautti. Jokaisesta hetkestä. Jokaisesta virtaavan puron ylityksestä. Harveyn silmäilystä kun tämä kalasti. Hiertyneiden jalkojensa huljuttelusta kylmässä purossa. Puhtaasta ilmasta. Suon tuoksusta ja tunturille noususta. Avarista maisemista. He eivät juuri puhelleet eivätkä kosketelleet toisiaan. Luonto kosketti heitä. Onkohan himo meidän väliltä ihan haudattu juttu? mielessä kävi vilahtaen hänen lojuessaan puron varrella sääskipäähine päässään, offilta haisevana: Me ollaan täällä kuin sisarukset. Edesmenneet yötkin kajoamatta toisiimme. Tällä reissulla ei ole mitään tekemistä romantiikan kanssa.

Harvey kalasteli, teki tulet, tai kyllä hänkin välillä; ja kun kalaa ei tullut, he söivät pussikeittoja, puuroa, kuivalihaa, pähkinöitä, suklaata. Hillat olivat kypsyneet joissakin paikoissa ja he pysähtyivät poimimaan ja syömään niitä. Kaikki oli hänestä silkkaa juhlaa. Viaton koskemattomuuskin. Heidän välillään oli toisenlaista lämpöä. Vilkaisuja. Hetkittäisiä sympatian tunteita.

Viikon puolivälissä matkan varrella olevan tunturin laella oli ulkohuussi. Harvey kiipesi tunturille hänen hänen edellään ja kun hän pääsi ylös, Harvey tuli ulos huussista. - Helpotti, Harvey sanoi.

- Siis häh? Ekan kerranko sä kävit paskalla? Häntä nauratti. Oliko sillä tekemistä muunkin pidättäytymisen kanssa? Hän ei pystynyt siihen, vaan toimi yhtä säännöllisesti kuin kotonaankin. Kuin kone - etsi sopivan paikan ja levitti sadeviitan teltaksi ympärilleen hyttys- ja mäkäräpilvessä. Ei niitä joka paikassa ollut mutta soiden ja vesien tuntumassa.

- Ehtii vessassa ravata kotonakin, Harvey tokaisi. Vähän sitä ärsytti hänen huomionsa.

Reissunsa loppupuolella he tulivat jälleen isomman suon laitaan, kuten joskus aiemmin Saarenmaalla. Harvey tutki kompassia ja karttaa ja sanoi että ei tässä tällaista lettoa pitänyt olla.  – Mutta ei me tätä ruveta kiertämään, eiköhän tästä yli mennä.

– Ei mennä, hän sanoi. Ei tuon yli jalkaisin pääse.

Hänen einsä oli Harveylle kyllä. Olisihan se pitänyt jo oppia. Jos hän olisi sanonut ’mennään’ olisiko Harvey päättänyt heti toisin?

Hän yritti vielä kieltäytyä, mutta Harvey oli jo menossa, eikä hänellä ollut siinä kohtaa kanttia lähteä yksin kiertämään. Niin hänkin lähti liikkeelle painavan rinkan kanssa. Oli valittava sija jokaiselle askeleelle, koska mättään ympärillä oli vetinen, upottava suo. Suo oli tumma, lähes musta, hänen mielestään sen näköinen että olisi  ollut sama jos olisi veden päällä yrittänyt kävellä. Paitsi että vedessä saattoi uida, ainakin ilman rinkkaa. He etenivät jonkun matkaa. Tasapaino oli säilytettävä, koska mättäät olivat mättäitä, ja sellaiselta oli onnistuttava astumaan seuraavalle mättäälle. Tuli tilanne, jossa hän alkoi ajautua paniikkiin ja lähes samaan aikaan Harvey sanoi että palataan, ei tää nyt onnistunutkaan. Hän vastasi että ei pysty enää. Hänen silmissään kaikki suunnat olivat yhtä mahdottomia eikä nähnyt enää itselleen jalansijaa. Jos päästiin tänne, päästään takaisin, Harvey sanoi ja oli jo palaamassa. Hänen jalkansa luiskahti ja rupesi uppoamaan. Hän huusi.

– Heitä se rinkka selästäsi, Harvey huusi hänelle vastaan. Hän heitti. Ja sai suossa makaavan rinkan avulla jalkansa irti. Kävi mättäälle polvilleen ja hengitti. Saatuaan omansa suon laitaan Harvey tuli hakemaan hänen rinkkansa. Hänen jalkansa vapisivat vielä kun hän pääsi lujemmalle maaperälle.

Hän tunsi itsensä pelastetuksi eläimeksi.

- Kumpaa kautta meinaat jatkaa, hän kysyi Harveyltä. Tämä oli istahtanut maassa makaavalle kelolle ja sytyttänyt tupakan. Ensimmäisen matkan aikana.

Harvey nyökkäsi oikealle. - Mä lähden sitten vasenta puolta.

- Vai niin. Harvey sanoi. Miten sie luulet että löydetään toisemme jos se on tarkoitus?

- No kai me jossain kohdassa tullaan yhteen jos ei poiketa mihinkään.

- Meinaatko että suon rajat on niin selkeät?

- No mutta jos pysytään mahdollisimman lähellä tuon... upposuon tuntumassa.

He väittelivät asiasta jonkin aikaa mutta hän piti kiinni suunnitelmastaan. Hän halusi kulkea jonkin aikaa itsekseen.

Se teki hänelle hyvää. Hänet valtasi tunne, ettei tarvinnut pelätä mitään. Hän unohtui jossakin kohdassa syömään maasta hilloja - kohdalle oli osunut oikea apaja. Ja kun sen jälkeen hänen jalkojensa alle osui kallio, hän kävi sille pitkäkseen ja nukahti.

Harvey löysi kuin löysikin hänet. 'Kierrätit miut sitten koko suon ympäri.' Harvey ei kuulostanut vihaiselta. Oli alkanut sataa. Harvey halusi suorittaa loppumatkan rivakasti ja oli olevinaan huolissaan siitä, että hän ei enää jaksaisi. Häntä rupesi naurattamaan. Tietysti hän jaksaisi. Mitä enemmän satoi, sitä enemmän häntä nauratti ja sitä enemmän Harvey rupesi huolehtimaan. Hänen huolensa olivat tipotiessään.

Viimeisenä telttayönä kohtalaisen märkinä pötkötellessään kuukkeli koputti telttakankaan läpi hänen päätään. Kiitos, hän sanoi sille mielessään. Harvey ei uskonut koputtajaa kuukkeliksi.

Heidän yhteytensä maailmaan olivat olleet poikki jo monta päivää. Kännyköiden akut tyhjenneet. Se tuntui vapauttavalta. Yhtään ihmistä ei ollut viikkoon tullut heitä vastaan. Sekin.

Joen vartta he joutuivat tallustelemaan aikansa ennenkuin kohdalle tuli vastarannalla oleva talo, josta he huutamalla saivat kyydin yli. Talossa asui pariskunta, joka kutsui heidät kahville. Kutsuivat myös saunaan ja yöpymään. Hän olisi jäänyt, mutta Harveyn mieli oli jo kotimatkalla. Hän lähti Harveyn mukaan. Ennen kotimatkaa he yöpyivät ja siistivät itsensä eräässä Kittilän kylän hotellin mökeistä.

- Ota toi puukko pois vyöltäsi, Harvey sanoi hänelle, kun he vettävaluvina ja likaisina astuivat hotellin ovesta sisään. Vastaanotto oli kuitenkin lämpimän ystävällinen. Lähes kunnioittava.