Elämää Harveyn kanssa 7: Huippupano vai pelkkä kohtaaminen?

He olivat Harveyn kanssa lyöttäytyneet yhteen vaiheessa, jossa lapsia ei enää tehty. Harveylla oli lapsia ja lapsenlapsia lyhyestä avioliitosta ja muista suhteista – lasten määrää hän ei edelleenkään tiennyt jos Harvey itsekään – mutta tiedettyjäkin tavattiin harvoin, koska melkein kaikki heistä asuivat pitkän maan toisessa päässä. Hänellä ei myöskään ollut pahemmin tietoa Harveyn varhaisemmista 'hankkeista'. Sen hän tiesi, että tämä oli kahden perheellisen kaverinsa kanssa tehnyt konkurssin ja ottanut velat niskoilleen, 'ettei perheellisten tarvinnut'. Ja että ko. kaverit joissakin myöhemmissä tilanteissa sitten auttelivat. Hän tiesi Harveyn elävän harmaalla vyöhykkeellä. Hän ei osannut pitää tätä pahiksena, mutta jotakin mafiamaisia kuvioita hänen mieleensä välillä tuli. Omasta roolistaankin: siitä ettei enää jaksanut suoraan kysellä, koska vastaukset olivat... sanaleikkejä tai vitsejä, joiden sekaan saattoi pujahtaa faktoja. 

Hänelläkin oli lapsi, joka poikkesi silloin tällöin vilkaisemassa äitinsä kuulumisia. Aikuinen poika piti äitinsä maallemuuttoa Harveyn kanssa hoopon kahelin valintana, mutta suhteessa poikaansa hän oli itsenäinen ja sanoi tälle viettävänsä omaa elämäänsä ja että oli vaihteeksi tyytyväinen tähän vaiheeseen.

Heidän hekumallisemman vaiheensa mentyä ohi hän rupesi kuitenkin kaipaamaan omia syitä ja perusteluja syrjäseudulla asumiseen. Hän kaipasi elämäänsä ystäviä; vanhat olivat jääneet Helsinkiin ja uusia ystävyyksiä hän ei Harveyn hankkeilta ollut ehtinyt etsiä, löytää eikä luoda. Hän tutki nettiä ja löysi itselleen sopivat kulttuuriprojektin sekä keruutuotteisiin liittyvän koulutusohjelman ja ilmoittautui molempiin.

Hänen piti vetää henkeä muutaman kerran ennen kuin uskalsi kertoa asiasta Harveylle. Ihan kuin hänen pitäisi kysyä lupaa, hän ajatteli, ja suuttui itselleen eikä jatkanut ajatusta pitemmälle koska halusi jatkaa elämää Harveyn rinnalla.

- Et sitten mitään turhempaa keksinyt, Harvey tokaisi kun hän ensin avautui tälle keruutuotekoulutuksesta laskelmoiden, että se menisi kevyemmin läpi. – Kaiken tuon tiedon hankkiminen vaatisi pari kirjaa kirjastosta.
- No niinno. Mut jos sielt löytyis samalla mukavia tuttavuuksia.

- Miun ei ole ikinä tarvinnut tuttavuuksista tai kaveruuksista maksaa. Minkälaisia tuttavuuksia haet?

- Heiiiii... älä nyt. Mennään... Hänen mielessään välähti että Harvey saattoikin olla se joka oli peloissaan ja meni halaamaan tätä. Halauksesta kehittyi pitkä. Ei huippupano mutta mukava kohtaaminen. 

Vuoteessa hän tuli vähän myöhemmin kertoneeksi myös kulttuuriprojektista. 

- Jaaha. Vai niin. Ne humanistiset opinnot eivät sitten riittäneet. En kyllä käsitä mitä turhempaa ihminen voi keksiä.

Hän nousi sängystä puhumatta. Telkkarissa oli taustalla menossa - joidenkin lähteiden mukaan - ei huippukokous mutta kahden supervaltajohtajan tapaaminen.


Ensimmäiseltä luonnonyrttejä käsitelleeltä kurssijaksolta palatessaan heidän eläinkuntansa oli Harmo-pässistä ja viidestä hanhesta lisääntynyt.... paitsi muutamalla lampaalla niin paimenkoiralla, jota ilman lampaat eivät pysyisi aloillaan. 

Vanhan ihastuttavan narttukoiran Harvey oli hakenut turvaan eräältä naapurilta, joka oli muuttamassa palvelutaloon. Se lepäili mielellään Harveyn jo aiemmin mökkiin tuomien kahden kissan kanssa. Lampaat kuitenkin harrastivat mielellään muuttoa maa-alalta toiselle ja naapurit painostivat heitä rajoittamaan niiden muuttoliikettä. Hän ehdotti Harveylle vaihteeksi aidanrakennustalkoiden järjestämistä, mutta Harvey sanoi, että eiköhän me siun kanssasi sellainen saada värkätyksi. Ja että siehän voisit vähän kouluttaa tuota meidän paimenkoiraa!