Joku sai yhtenä päivänä päähänsä soittaa tälle paikallisesta TE-toimistosta ja ehdottaa jonkinlaista työkokeilua. Hän kuuli Harveyn karjuvan kännykkäänsä, että niitä kuule on kokeiluja tässä parhaillaankin miulla menossa, lähetä porukoita tänne oppimaan tai avuksi tai katselemaan, ihan miten lystäät! - Tai vaikka paimentamaan noita jänöjusseja ja lampaita! - Ja tulkaa ottamaan aktiivisuudesta mallia ihan vapaasti, Harvey lisäsi vielä muutenkin kaikuvan äänensä volyymia.
Harveyn kaksi lukioikäistä tytärtä oli matkustanut junalla pitkittäissuunnassa maan toisesta päästä heille kylään muutamaksi päiväksi. Juuri niihin aikoihin Harvey oli hankkinut joitakin metallin ja kumin työstöön liittyviä vimpaimia ja päättänyt ruveta tuottamaan välitilojen mattoja. Koska verstas oli vielä kesken (oli kylmä vuodenaika ja mm. ikkuna-aukot vailla ikkunoita), varaverstas piti perustaa heidän mökkinsä pieneen tupaan.
Harvey oli saanut yhden tilauksen toiselta puolelta maata (poikittaissuunnassa) ennen kuin ensimmäinenkään matto oli valmis. Hänellä oli siis edessään deadline. - Nyt saatte auttaa minua, hän julisti sävyllä, joka merkitsi, että se oli heille kunnia.
Harvey oli saanut yhden tilauksen toiselta puolelta maata (poikittaissuunnassa) ennen kuin ensimmäinenkään matto oli valmis. Hänellä oli siis edessään deadline. - Nyt saatte auttaa minua, hän julisti sävyllä, joka merkitsi, että se oli heille kunnia.
Toinen tytöistä rouhi reikiä metallisiin raameihin, toinen kumiin ja kolmas eli hän nitoi leveää ja paksua kumikaistaletta kiinni listoihin. Lattia täyttyi metalli- ja kumirouheesta ja jaloissa oli pidettävä saappaita tai huopatossuja. Suojalasit olisivat olleet paikallaan mutta sellaisia heidän taloudestaan ei löytynyt.
- Eikö tällaisiin tuotteisiin ole nykyään uutta teknologiaa? Vaikka robotteja? Voiko tämä olla kannattavaa? toinen tytöistä kysyi reippaasti isältään.
- Siun on kuule oikein hyvä opetella upottamaan kätes paskaan ennen kuin lähet kouluttautumaan työttömäksi jollekin tradenomilinjalle; tule vaikka sen jälkeen tänne sitten konsultoimaan, Harvey vastasi ihan yhtä reippaasti.
Hän puolestaan ajatteli siinä näprätessään Intian, Nepalin tai Bangladeshin lapsia mattoja solmimassa ja kutomassa. Ja kangaspuita ja pehmeitä matonkuteita. Ja sitten hänen mieleensä tulivat vibrafonit, ksylofonit ja marimbat ja hän laittoi kännykästään soimaan vibrafonimusiikkia ja mietti samalla, miksi ja kuinka oli tässä. He saivat maton valmiiksi aamuyöstä, jolloin Harvey ilmoitti, että nyt otetaan muutaman tunnin tirsat ja sitten toimitetaan matto tilaajalle.
Toimitetaan-muoto tarkoitti sitä että joku muu kuin Harvey lähtisi mattoa kuskaamaan. Hänellä ei ollut ajelua vastaan mitään, päinvastoin. Harveyn tyttäretkin halusivat lähteä hänen mukaansa retkelle mattoa viemään. Harvey mutisi, että kyllä joku saisi jäädä lammaspaimeneksi kun hän ei ollut vaivautunut kouluttamaan vanhana taloon tullutta koiraa tehtävään, mutta tytöt vastasivat Harveylle että lähde sitten itse viemään mattosi.
- No lähtekää sitten siitä vain ihan kaikki! Harvey sanoi. - Miulla on täällä muutakin tekemistä.
- Ai mitä? toinen tytöistä kysyi.
- Menkää jo!
Hän tutki karttaa ja valitsi maisemareitin (Kiteen itäpuolelta Kankaanpäähän oli noin 500 km) vaikka Harvey oli usuttanut suorinta tietä. Jossain Keuruun kohdilla vanha Harveyn mukaan 'ministerikäytössä' ollut sinänsä vaikuttava Lancia väsähti.
Hän lähtivät kävellen etsimään asuttua taloa ja googlettelivat kulkiessaan tietoja lähimmästä autoverstaasta. Ensimmäisestä kohdalle osuneesta talosta he saivat vinkin ja muutaman soiton jälkeen palasivat autolle.
Melko mukavantäyteläinen silmäniskijä ilmestyi heidän Lanciansa viereen ja hinasi avolavallaan heidät pihaan, missä näytti olevan useampia romukuntoisia ravihevosia ja autonkaakkeja. Lapsuudessaan hän oli tuntenut jonkinlaista heikotusta pyöreiden hemmojen perään - kokenut sellaiset turvallisiksi. Nykyään heikotusten kohteet taisivat olla lähempänä hänen omaa kokoaan. Harvey vetäisi usein päälleen jonkun hänen paitansa kun ei omiaan löytänyt: se vetosi hänessä johonkin emootioon. Helvetti soikoon! Sellaiseenko joku kiintymys perustui? Tämä paikallinen kaveri avasi konepellin ja sanoi että eihän tässä ole kuin laturin hihna lähtenyt sijoiltaan ja taikoi Lancian menokuntoon. Ja samalla hienoisesti heidätkin. Hän tunnisti moottorin käynnistymisen aikaansaamat värähdykset itsessään. Ja tytötkin muuttuivat puheliaammiksi.
Nämä muistelivat matkalla sitä Harveyta, joka oli vielä asunut heidän kotonaan, heidän äitinsä kanssa. Tytöistä vanhempi muisti enemmän kuin nuorempi, joka oli ollut Harveyn lähtiessä vasta kolmen. Mutta joku mielikuva hänelläkin oli siitä, kuinka heidän pohjoisen pääkaupungin kerrostalokaksiossa asuessaan isä oli kerran saanut päähänsä hommata koiravaljakon ja ruveta ajeluttamaan heitä ja turisteja. Tytöt olivat olleet suunnitelmasta riemuissaan, mutta jotenkin asia heidän mielessään sitten johtikin isän katoamiseen ulkomaille. Eikä tätä sen jälkeen kovin usein ollut nähty.
Hän kuunteli ajaessaan hiljaa tyttöjen juttelua ja ihmetteli omaa nykyistä elämäänsä; jonkinlaista pätkätoimintasuhdetta ihmiseen, jonka elämä oli koostunut pätkäsuhteista ja pätkäyrityksistä. Oliko hänkin yksi niistä. Tai Harvey hänelle? Ei hänkään ollut osannut pysähtyä.
- Eikö tällaisiin tuotteisiin ole nykyään uutta teknologiaa? Vaikka robotteja? Voiko tämä olla kannattavaa? toinen tytöistä kysyi reippaasti isältään.
- Siun on kuule oikein hyvä opetella upottamaan kätes paskaan ennen kuin lähet kouluttautumaan työttömäksi jollekin tradenomilinjalle; tule vaikka sen jälkeen tänne sitten konsultoimaan, Harvey vastasi ihan yhtä reippaasti.
Hän puolestaan ajatteli siinä näprätessään Intian, Nepalin tai Bangladeshin lapsia mattoja solmimassa ja kutomassa. Ja kangaspuita ja pehmeitä matonkuteita. Ja sitten hänen mieleensä tulivat vibrafonit, ksylofonit ja marimbat ja hän laittoi kännykästään soimaan vibrafonimusiikkia ja mietti samalla, miksi ja kuinka oli tässä. He saivat maton valmiiksi aamuyöstä, jolloin Harvey ilmoitti, että nyt otetaan muutaman tunnin tirsat ja sitten toimitetaan matto tilaajalle.
Toimitetaan-muoto tarkoitti sitä että joku muu kuin Harvey lähtisi mattoa kuskaamaan. Hänellä ei ollut ajelua vastaan mitään, päinvastoin. Harveyn tyttäretkin halusivat lähteä hänen mukaansa retkelle mattoa viemään. Harvey mutisi, että kyllä joku saisi jäädä lammaspaimeneksi kun hän ei ollut vaivautunut kouluttamaan vanhana taloon tullutta koiraa tehtävään, mutta tytöt vastasivat Harveylle että lähde sitten itse viemään mattosi.
- No lähtekää sitten siitä vain ihan kaikki! Harvey sanoi. - Miulla on täällä muutakin tekemistä.
- Ai mitä? toinen tytöistä kysyi.
- Menkää jo!
Hän tutki karttaa ja valitsi maisemareitin (Kiteen itäpuolelta Kankaanpäähän oli noin 500 km) vaikka Harvey oli usuttanut suorinta tietä. Jossain Keuruun kohdilla vanha Harveyn mukaan 'ministerikäytössä' ollut sinänsä vaikuttava Lancia väsähti.
Hän lähtivät kävellen etsimään asuttua taloa ja googlettelivat kulkiessaan tietoja lähimmästä autoverstaasta. Ensimmäisestä kohdalle osuneesta talosta he saivat vinkin ja muutaman soiton jälkeen palasivat autolle.
Melko mukavantäyteläinen silmäniskijä ilmestyi heidän Lanciansa viereen ja hinasi avolavallaan heidät pihaan, missä näytti olevan useampia romukuntoisia ravihevosia ja autonkaakkeja. Lapsuudessaan hän oli tuntenut jonkinlaista heikotusta pyöreiden hemmojen perään - kokenut sellaiset turvallisiksi. Nykyään heikotusten kohteet taisivat olla lähempänä hänen omaa kokoaan. Harvey vetäisi usein päälleen jonkun hänen paitansa kun ei omiaan löytänyt: se vetosi hänessä johonkin emootioon. Helvetti soikoon! Sellaiseenko joku kiintymys perustui? Tämä paikallinen kaveri avasi konepellin ja sanoi että eihän tässä ole kuin laturin hihna lähtenyt sijoiltaan ja taikoi Lancian menokuntoon. Ja samalla hienoisesti heidätkin. Hän tunnisti moottorin käynnistymisen aikaansaamat värähdykset itsessään. Ja tytötkin muuttuivat puheliaammiksi.
Nämä muistelivat matkalla sitä Harveyta, joka oli vielä asunut heidän kotonaan, heidän äitinsä kanssa. Tytöistä vanhempi muisti enemmän kuin nuorempi, joka oli ollut Harveyn lähtiessä vasta kolmen. Mutta joku mielikuva hänelläkin oli siitä, kuinka heidän pohjoisen pääkaupungin kerrostalokaksiossa asuessaan isä oli kerran saanut päähänsä hommata koiravaljakon ja ruveta ajeluttamaan heitä ja turisteja. Tytöt olivat olleet suunnitelmasta riemuissaan, mutta jotenkin asia heidän mielessään sitten johtikin isän katoamiseen ulkomaille. Eikä tätä sen jälkeen kovin usein ollut nähty.
Hän kuunteli ajaessaan hiljaa tyttöjen juttelua ja ihmetteli omaa nykyistä elämäänsä; jonkinlaista pätkätoimintasuhdetta ihmiseen, jonka elämä oli koostunut pätkäsuhteista ja pätkäyrityksistä. Oliko hänkin yksi niistä. Tai Harvey hänelle? Ei hänkään ollut osannut pysähtyä.
Pienessä länsirannikon kaupungissa, jonka rautakaupan eteiseen Harvey oli saanut maton myydyksi, sen otti vastaan itse liikkeen omistaja. Varsin kärttyisästi kiroillen, että toimitusaika oli mitä sattui, ja vaatien hinnan alennusta. Hän ilmoitti lohduttavasti hymyillen olevansa pelkkä kuljetuspalvelu ja kehotti läksyttämään tuotantopäällikköä.
Tytöt seisoivat hänen takanaan. - Ei siis uskaltanut itse tulla tuomaan, toinen sanoi.
He menivät pizzoille ja lähtivät ajelemaan takaisin. Tulomatkalla hän laittoi soimaan Leevi and the Leavingsia; kappaleet olivat tytöillekin tuttuja ja he hoilasivat Rin-tin-tiniä, Poika nimeltä Päiviä ja Tikapuita taivaaseen moneen kertaan.
Tytöt seisoivat hänen takanaan. - Ei siis uskaltanut itse tulla tuomaan, toinen sanoi.
He menivät pizzoille ja lähtivät ajelemaan takaisin. Tulomatkalla hän laittoi soimaan Leevi and the Leavingsia; kappaleet olivat tytöillekin tuttuja ja he hoilasivat Rin-tin-tiniä, Poika nimeltä Päiviä ja Tikapuita taivaaseen moneen kertaan.
Kun Harveyn aloittama mattoteollisuus ei oikein lähtenyt käyntiin, tämä otti vastaan kaveriltaan töitä metalliverstaasta, joka sijaitsi parinsadan kilometrin päässä olevassa lähikaupungissa. Heidän väliinsä tuli viikottainen aika-aukko.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti