Ajattelin että jos täällä - täällä kotonani siis - nyt olisi joku jolle valittaisin, niin olisi aivan sama mitä saisin vastaukseksi - vastaus olisi takuuväärä ja ärsyttäisi varmasti vain lisää. Yritin vähän muistella tilanteita joissa joskus olen ollut mutta ei huvittanut astua yhtään pitemmälle.
Että miten jonkun kumppanin kanssa toimisi tai ihmiset yleensä toimivat? Kun ilman syytä vituttaa? Lähtevät ulos? töihin? mihin tahansa vai jäävät siihen aloilleen narisemaan tai kiukuttelemaan tai mököttämään ilotonta oloaan?
Eli hyvä kun saa mököttää itsekseen? No ei! Olisi kiva edes pikkuisen äristä jollekin muulle kuin koiralle. Tai itselle. Siis jollekin läsnäolevalle eikä täällä tai viestinä tai kännykän välityksellä.
Pyykkejä oli tänään kahden viikon vieraiden jäljiltä kohtalaisesti ja pesukoneeni kaupungissa; ja ARKEENI liittyy se etten ole raatsinut uutta konetta hankkia ja omani pesee usein puoleenväliin ja rupeaa sitten vilkuttelemaan joitakin punaisia valoja ja yrittää käskyttää minua mutta en kuuntele vaan laitan alusta ja taas sama...
No lähdin siis ajelemaan hikisessä autossa (max kaksi kertaa viikossa olen käynyt kaupungissa yli kuukauteen kesäfarmilta, juhannuksen jälkeen yhden yön viettänyt asunnossa, josta maksan kohtalaista vuokraa mihin ei prkl olisi varaa) ... siis hikisessä autossa, jossa ilmastointi ei toimi koska en ole vienyt huoltoon kun olen päättänyt elää kesän yli minimibudjetilla mustikoita syöden.
Matkalla vietin arkeani (vai pakenin - määritelkää itse) soittamalla ystävälle jolla jatkuvaa kränää Kelan kanssa. Kysyttyäni kuulumiset purin itse hänelle harmistustani siitä, että Bayer-Monsanton yrityksestä kaataa torjunta-aineiden käyttökielto mehiläisten suojelemiseksi en ole löytänyt suomalaisista uutisista mitään. Että jonkun miespoliitikon kesäinen yläosattomuus on täällä tärkeämpää.
- Nyt vasta tulinkin kiukkuiseksi, sanoin ystävälle.
- Ja minä olen raivoissani siitä, etten löydä uutisista mitään Trumpin ja Junckerin kauppaneuvotteludiilin sisällöstä - että kenen eduksi ja mitä Trumpille myyty.
Rauhoittelimme hetken toisiamme puhumalla helteestä ja soitin seuraavaksi toiselle ystävälle, jonka kanssa muistettiin, että nykyisen kotikaupunkini keskustaan on tullut uusi itsepalvelupesula. Helvetti miten hieno homma! Yhtäkkiä oikein innostuin pyykinpesusta. Se muutti arkeni joksikin muuksi. Eikö joku jossain viihdeleffassa sitäpaitsi kohdannut elämänsä r-n pesulassa? Mikä leffa se olikaan?
No paikka oli kyllä typötyhjä, tai täynnä vain koneita mutta en lannistunut siitä. Puolessa tunnissa koko kasa. Ja muutama matto päälle. Ja sitten kerkisin vielä nähdä Sitruunapisaran salaatilla kolmatta ystävää, jonka kanssa pureskeltiin arkea lisää.
Mitä tarkoittaa, jos ystävä sanoo, että on huono kestämään arkea? Ettei nauti pöydän pyyhkimisestä, petaamisesta, tiskaamisesta eli kodin pakkotöistä? Vai tarkoittaako se että kumppanista on tullut tylsä tai että omat hormonit ovat ruvenneet jylläämään ja pitäisi löytyä vaihtelua. Nelissäkymmenissä monet kuulemma villiintyvät.
Minä en tunne itseäni hirveän kesyksi vieläkään. Vaikka tässä iässä jo hormonikato. Usein sinkkuarki nyrppii jos ei vielä tullut selväksi. Ja kun nyrppii niin mitä? Viihteelle vai himoliikkumaan vai kuluttamaan vai herkuttelemaan vai...
...hetkinen, mulla taitaa olla pakastimessa sitruunamarenkijätsiä, käynpä välillä hakemassa...
No nyt on. Mutta siis kiinnostaisi kovasti tietää, mitkä jutut tekevät arjesta mielekästä. Jos joku aina vain puutarhailee niin toinen voi pitää sitä pakona mutta puutarhuri itse arkena.
Entä toisen ihmisen huomioiminen? Siis arkitekona? Tiedän ihmisen, jolle minkä tahansa huomionosoituksen saaminen kumppanilta on niin suuri ihme, että se pitää kuuluttaa suunnilleen temppelissä.
Yksineläjän, joka ei osaa löytää kumppania tai hakea seksiseuraa pitää löytää muita tapoja arjensietoon. Täytän itse arkeani esim. näillä jutuillani. Ja nautin liikkumisesta luonnossa ja kaupungeissa - ympäristön ja ihmisten tarkkailusta ja uimisesta! Ja saan kicksejä hyvistä ilmaisuista, pienistä oivalluksista, yhteensattumista, kirjoittelusta kun sujuu, hyvistä teksteistä, ystävien kanssa nauramisesta ja juttelemisesta, koirani seurasta, kummallisista unista ja seksifantasioista. Ja monesta muusta.
Vaikka parisuhde on omasta elämästäni nyt kai etäällä niin minusta on ollut mukava kuulla ja lukea Marianne Stolbowan raikkaita ja selväjärkisiä ajatuksia siitä. Myös jälkijättöisesti omiin epäonnistumisiini liittyen. Sekin liittyy omaan arkeeni. Sellaiset pohdinnat."Syvään parisuhteeseen ei ole muuta mahdollisuutta kuin olla täysin avoin", Stolbow sanoo.
Kyseinen ajatus ei minusta ainakaan kuulosta arkiselta, vaan hypyltä tuntemattomaan.Olisipa hirvittävän jännittävää ja pelottavaakin päästä kerran opettelemaan täydellistä avoimuutta. Niin paljon on kaikenlaista minkä pintaan nostaminen nolottaa ja hävettää ja vaatisi rohkeuden lisäksi voimiakin! Ihan arkista päättäväisyyttä. Häpeän läpikäyminen on myös hurjan eroottinen prosessi, lievät kokemukset kertovat.
Mutta siis ihan äsken sain kicksejä, oikeasti, siitä että hallussani oli maailman nopein ja ihanaksi tuoksuttavin pyykinkuivaaja eli aurinko, tuuli (joka nyt muuttumassa villiksi myrskyksi) ja narut. Voi puhtaiden lakanoiden aistillista tuoksua!
- Booooring! sanoo moni.
Jep. Oon boooooooooring. Meen iltauinnille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti