Menopaluumeno ja vastaantulo

Gosia Bartosikin näyttely Zielona Górassa kesäkuussa
piti otteessaan.

Putosin raiteilta junan kolkatessa kohti määräasemaa.

Matkalla oli monenlaista maisemaa: pahasti tummuneita leväisiä vesiä, kaadettuja metsiä, kuivattuja soita; mutta kirkkaitakin vesiä, ja runsaslajisia metsiä; ja ideoita, vihko, johon kirjoittelin ylös sanoja, lauseita, joista muodostui sattumanvaraisia rönsyjä. Viihdyin junassa yksin, sen ansiostako, että mielessä oli se asema, jossa aavistus sinusta? Jokainen väliasema herätti tutkimisviettiä. Kesä, ja syksy tulossa. Sitäkin odotin, jotakin siellä piileskelevää.

Kuvittelin sinut minua vastassa. Niin kuvittelin. Matkalta laitoin viestin: Täällä on mukavaa yksin, mutta mielessä on silti kätesi paino jossakin kohtaa minua.

- Ai missä niin?

- Pakaroillani. Kaikkialla.

Suljin silmäni ja uneksin niin että tunsin.

Frankfurt an der Oderin jälkeen juna oli ylittänyt Oder-joen Puolan puolelle. Oder muuttui Odraksi.

Kunowicessa oli haikaroita junan vieressä ja pellolla. ’Oltais nyt kerrankin samaa mieltä siitä mistä ollaan eri mieltä’, luki kortissa, jonka ystävä oli laittanut minulle mesitse. Myötäilisit minua kerran, piruuttasi. Et laittaisi hanttiin. Silittäisit kännykkäpeukullasi nikamiani, viestittäisit niitä pitkin niin että itkisin onnesta. -  Mitä nyt? kysyisit kiusallasi. En saisi nautinnolta sanaa suustani. Etkä sinä lopettaisi.

Asemalaiturin kyltissä lukee SEKTOR. Konduktöörinainen viheltää pilliin.

Jerzmanice Lubuskien taivaalla liitelee kotka vai haukka? Aurinkopaneelipellon yläpuolella. Iso, leveät siivet. Paikallisjuna vislaa usein. Aina noin puoli minuuttia ennen tasoristeystä, tajuan.

Konduktöörinainen istuu veturinkuljettajan takana. Ovi on auki ohjaamoon. Huutelevat toisilleen. Väittelevät. Tuttavallisesti.

Gadkow Wielkin asema-aukiolla on maalaismarkkinat.  Melkein viestitin: Olisitpa vieressä. Mutta ei. Tähän en sinua kaipaisi. Maisemat ja minä. Olisit välissä. Liikaa. En nyt kaipaa kenenkään kommentteja. Minä minussa. Irti minusta. Juna.

Pliszka. Rapistuneen tummatiilisen asemarakennuksen ikkunat on peitetty lastulevyillä.  Jos kuitenkin olisit tässä? Helikopterilentäjä yritti kontaktia Instassa mutta lakkasi sitten yrittämästä. Kopterillaan.

Budachow: Rähjäisiä mökkejä. Etäämpänä laajat tasaiset pellot ja isot talot

Kierunek: Kivilaituri keskellä peltoa.

Nietkowice: Hieno jokimaisema. Kirkonkylä. Koulu.

Czerwiensk: Kaupunki. Aiemmin Rothenburg an der Oder. Tämä alue oli ennen toista maailmansotaa Saksaa. Vielä kauemmin sitten slaavilaisia kyliä.
Käytävän toiselle puolelle tulee peräkkäisille paikoille kaksi parikymppistä poikaa; molemmilla kännykkä oikeassa kädessä, polvi nostettu istuinta vasten, vasen jalka oikaistu penkin alle.

Zielona Góra. Perillä. Ei sinua.

Kaveeraan kirjakauppiaan koiran kanssa.  

Jos joskus jonotettiin leipää niin nyt jotakin luontaistuotetta. En jää katsomaan mitä.

Raatihuoneen tuntumassa käyn syömässä ja kahvilla. Juhliva porukka poksauttaa auki shamppanjapullon. Korkki osuu suoraan kyyhkysparveen. Niistä yhden sydämeen. Menetimme tarinoitsijamme, kyyhkyt huutavat, kurnuttavat. Kuollut kyyhky putoaa morsiamen jalkoihin.

BigStar-T-paidat ovat miehillä suosiossa. On lauantai ja isät näyttävät käyttävän tänään lapsiaan syömässä.

Zielona Góran kävelyraittia.

Kierrän kaupunkia muutaman tunnin. Ihmettelen pitkää rakennusta jota luulen urheiluareenaksi tai vankilaksi, mutta rapistuneessa kerrostalossa sijaitsevan taidetarvikeliikkeen myyjä kertoo, että kyseessä on viinatehdas. Valtava. Tupakkakauppoja täällä ei joka korttelissa ole niin kuin rajakaupunki-Slubicessa.

Lähdön yhteydessä on käydä hupsusti. Kävelen ohi gallerian, joka vetää puoleensa. Poikkean sisään. Nuori nainen seuraa perässäni ja esittelee itsensä. Hänen näyttelynsä on auki viimeistä päivää.  Saan yksityisesittelyn. Hänen omaperäinen, laskelmoimaton tyylinsä kahmaisee otteeseen kunnes vilkaisen kelloa ja totean juoksevani junalle, joka on jo lähdössä, minä väärällä laiturilla. Huidon. Junan lähettäjä – sama konduktöörinainen kuin tulomatkalla - odotuttaa junaa, ei vislaa pilliinsä ennen kuin olen mukana. Olen kiitollinen.

Ajattelen taas sinua, hengästyneenä. Et ole mikään mukava henkilö vaikka sanot ettet halua satuttaa enää ketään. Olet kohtuuton tuomioissasi. Oikeassaolija.  Et tule vastaan. Et ole kiinnostunut toisen hyvin- etkä pahoinvoinnista.
Vihellys ja olemme liikkeessä. Katseeni on etsinyt joka päivä kimalaisia. En näe koko matkalla juuri yhtään.

Paluu. Meno ei ole mikään meno jos sitä seuraa paluu. Se on vain heilahdus.

Isä kuljettaa veturia. Äiti on konduktööri joka viheltää junan pillillä matkaan. Komea kiharatukkainen matematiikkaa opiskeleva poika istuu ohjaamon takana. Ovi on auki kuljettamoon. Äiti juttelee sinne huutamalla. Vanhemmat kohtelevat poikaa arvostavasti. Ehkä tämä myös tasoittelee isän ja äidin arkikreyttä siinä istuessaan, vaikka yrittää toppuutella äidin puhetulvaa mahdollisista stipendeistä, professoreista, yliopistoista, ulkomaista. Vanhemmat kuljettamassa junalla poikaansa. Kaverin luokse. Opiskelemaan. Harrastuksiin. Hän jää junasta Rzebinissä. Äiti on pojasta niin hyvällä mielellä, että menee ja moiskauttaa miestään niskaan. Minua naurattaa.

Irrottelen itseäni sinusta. Kuvitelmista. Sinä olet kaikki elämäni miehet isästä alkaen. Haen hyväksyntääsi ja rakkauttasi, koska luulen tarvitsevani, etten tule ilman sitä toimeen. Luulen, että murenen kun käännät selkäsi.

Jerzmanice Lubuskiessa  kuljettaja lähtee ulos kuin entisissä linja-autoissa. Nuori nainen kysyy, voiko hänkin käydä tupakalla. Toki, konduktööri sanoo ja muistaa kutsua hänet sisään kun juna lähtee.

Raiteenvaihdot saavat aikaan eläimellisiä kurkkuääniä kuin jättimäinen roboeläin imisi meitä kitaansa.

Jos en palaisikaan.

Sinulta tulee viesti: Hei. Mä seurustelen. Ollaan kavereita.

Ei.