Ikäfantasiat

Iän rähjäyttämä rakennus lähelläni.

Tulin juuri saunasta. Ystäväni jonka kanssa ystävyys on jatkunut vuosikymmeniä, istui kuistilla tutkimassa kännykästään lentoreittejä - siis koneitten, jotka lensivät juuri saunomiseni aikana kesäkotini Hupinniemen yli. Kuten Pariisista Tokioon ja Lontoosta Kiinaan (en muista paikan nimeä). Vilkas reitti kulkee tästä yli. Mutta niin korkealla ettei ääntä juuri edes kuulu. Koneiden määrä on tajuton. Kurjet lentävät matalammalla. Ne kokoontuvat parhaillaan järven toisella puolella olevan saaren edustalle jonne eilen tein retken.

Olemme ystäväni kanssa suunnilleen samanikäisiä. Meillä on yhteistä historiaa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita kuten luonto, huoli tulevaisuudesta, ja kirjallisuus, ja ymmärrystä toistemme huumorille. Ja pitkälti samansuuntainen arvomaailma.

Eilen Hupinniemestä lähti sveitsiläinen (airbnb) miesvieras, joka vietti täällä kaksi yötä, vajaat kolme päivää. Kanssakäyminen hänen kanssaan oli miellyttävää ja mutkatonta. Meillä ei ollut yhteistä henkilökohtaista historiaa mutta kylläkin yhteistä yleistä historiaa suunnilleen yhtä pitkältä ajalta. Ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita. Kuten luonto ja kielet, itsehallinto- ja kulttuuriasioihin liittyviä juttuja. Ja ymmärrystä toistemme huumorille. Ja siltä tuntui: samansuuntainen arvomaailma.

Huomenna lähden päiväreissulle Jyväskylään hyvän ystävän kanssa. Meillä on yhteistä historiaa vajaalta kymmeneltä vuodelta. Yhteisiä harrastuksia, kuten kirjallisuus ja kulttuuri, luonto; ja ymmärrystä toistemme huumorille. Ja samansuuntainen arvomaailma. Olen vakuuttunut että reissusta tulee hauska.

Mitähän mielessäni olikaan? Jotakin ikään liittyvää. On minulla myös hyviä ystäviä, jotka ovat itseni kanssa huomattavasti eri ikäisiä, ja joiden kanssa siitä huolimatta on luontevaa jutella myös hyvin henkilökohtaisista asioista. Joiden kanssa olen ystävä, mutta en ihan bestis-tason ystävä. Koska läheisimpäni ovat useimmiten lähempänä omaa ikää. Onko se puhdasta sattumaa?

Kun olin pikkutyttö, olin hirveän rakastunut vuonna 1900 syntyneeseen Spencer Tracyyn. Joka oli siis vanha ukko. Vanhempi kuin vanhempani. Mutta – en sitä silloin olisi ymmärtänyt, mutta nyt ymmärrän – myös oman arvaamattoman isäni turvakorvike. Spencer Tracyn roolihahmot olivat vain niin johdonmukaisen ihanan kutkuttavia. Olisin halunnut hänen syliinsä. Kiusata häntä, hänen kiusattavakseen. Onneksi kohdalleni ei sattunut pedofiilia. 

Kun olin parikymppinen, rakastuin itseäni kahdeksisen vuotta vanhempaan mieheen, jonka kanssa muutin yhteen. Hän kuoli äkilliseen sepelvaltimontukokseen. Hänkin oli ihanan turvallinen. Fiksu. Elämää paljon kokeneempi kuin itse. Nykyisyydestä katsoen silloinen ikäeromme näyttää minusta aika isolta erotteelta. En ole varma, olisiko suhde kestänyt jos hän ei olisi kuollut. Ja nyt kahdeksisen vuotta itseäni vanhempi mies – anteeksi vain! – tuntuisi kumppanina vanhalta. Oman ikäiseni miehet ovat suureksi osaksi samanikäisiä naisia huonokuntoisempia ja usein asenteiltaan jäykempiä. 

Olen tavannut monia naisia, jotka ovat vuosia hoitaneet kumppaneitaan. Ja myös toisinpäin. Oma äitini oli isääni yhdeksän vuotta vanhempi, mutta kun isälläni oli vakava sydänvika sekin tarkoitti, että äitini toimi alun alkaen osittain isäni hoitajana.   

Toisaalta. Rakkaus ’tapahtuu’. Ja rakastuminen on hieno ja kaunis juttu. Enkä todellakaan halua väittää, etteikö 16-vuotias voisi aidosti rakastua 90-vuotiaaseen. Hienoimpia elokuvia asiasta teki aikanaan Fassbinder, aiheena vanhemman naisen ja nuoremman algerialaissiirtolaisen rakkaus. (Angst essen Seele auf). Kaikki on mahdollista. 

Eilisiltana tulin nähneeksi Ylen areenasta dokumentin Japanin lapsipornosta. Se oli sietämätöntä katsottavaa. Miten runsasväestöisessä mutta kehittyneessä ja vauraassa maassa, jossa ihmiset ovat hyvin koulutettuja, tyttöjen esineellistäminen voi olla niin yleistä ja lukemattomien miesten mielestä viatonta. 

Tokion JK-kahviloissa koululaiset, koulupukuiset tytöt tienaavat juttelemalla aikuisten miesten kanssa, jotka kertovat heille petipuuhistaan. Chakuero (merkitsee eroottisesti pukeutunutta) –kuvaajat kauppaavat ostajille neitsyysfantasiaa jota ilmentävät mahdollisimman nuoret tytöt. Parhaat tuotot tulevat nuorimmista kuvattavista, muutaman vuoden ikäisistä.  Kuvilla nettoava japanilaismies sanoo haastattelijalle, että jos hänen omaa tytärtään olisi käytetty sillä tavalla, hän olisi saattanut tehdä lapsensa kanssa kaksoisitsemurhan. Muiden lasten käyttäminen on hänelle pelkkää bisnestä.

Pikkutytöt kaipaavat ’isien’ huomiota. On kauheaa, että niin monien ’isien’ mielestä tytöt itse haluavat seksuaalista lähestymistä.

Se mikä Japanissa on yleistä, kertoo jotakin myös siitä mikä maailmassa on yleistä. Se mitä viime aikoina erityisesti katolisen kirkon piiristä on paljastunut, taitaa olla pelkkä jäävuoren huippu. Pystyykö kukaan koskaan tutkimaan, missä määrin länsimaiset turistit käyvät ostamassa alaikäisiä käyttöönsä muualla?

Ikäeroja erilaisissa kumppanuuskuvioissa riittää. Mutta pelkään, että edelleen suurin syy nimenomaan nuorempien naisten valitsemiseen kumppaneiksi on tyttöjen ja naisten esineellistämisessä. Pahimmissa tapauksissa 'lolitakompleksissa' tai tyttöjen pitämisessä fetisseinä.

Minua rauhoittaa ajatus, että omalla kulttuurialueellani asuu paljon miehiä ja naisia ja muunsukupuolisia, joiden kumppaneiksi ja seksikumppaneiksi on syystä tai toisesta sattunut suunnilleen samanikäinen ihminen. Arvostan sitä. Elämää ilman fetissejä.