Boikotti, hilpeys ja sienisaalis

Luin äsken uutisista että Putin on ruvennut pitämään itsestään kertovaa tositeeveetä. Minäpä teen itsestäni kertovan tosiblogin, vaikka se evvk ketään. Yhdeltä päivältä. Plus eilisillalta,

jolloin hyvä tuttu haukkui minut pataluhaksi siitä etten tiennyt mikä on Bilderberg-ryhmä.
'Kaikkien se nyt pitäisi tietää', hän sanoi. Ajelin vielä myöhemmin samana iltana kesäkoti Hupinniemestä kaupunkiin, vaikka oli ihan tuskallista irrota sieltä, kun kurjet huusivat vastarannalla pysymään aloilla. Kaupungissa katsoin myöhemmin vielä keskustelua ruotsidemokraateista; mainittu tuttava oli luennoinut ainakin tunnin Ruotsin vaaleista ja pohtinut ja spekuloinut tulevia hallituskoalitiomahdollisuuksia ja tehnyt veikkauksensa ehkä toivoen, että olisin ehdottanut vetoa. En osannut.

Ennen nukahtamista luin (toistamiseen) A. M. Homesin Things You Should Know -kirjasta novellin, jossa oli tällainen vuoropuhelu. Mies aloittaa sen kysymällä vaimoltaan:

- Do you ever wonder what I'm thinking?
- I know what you're thinking, you confess every thought.
- Not every thought.
- Ninety-nine percent, she says.

Tuo sanailu sai oloni hilpeäksi. Tuli mieleen joku mennyt juttu, jossa minä olen tainnut puhua kaikki ajatukseni ja toinen on toteuttanut kaikki ideansa. Joku epätasapaino siinä taisi silloin olla, joka saattaa selittää koko sinkkuuteni. Tai boikotissa olemiseni. Nukahdin hyvässä vireessä.

Aamulla yritin koiralenkin jälkeen saada lukupiiriläisistä fb-ryhmämme kautta lounasseuraa. Kaikki vastasivat että ei käy. Totesin huvikseni olevani boikotissa, mutta muiden mielestä taisin olla ärsyttävä marttyyri kun joku vastasi että ei kaikilla ole joka päivä varaa käydä ulkona syömässä.

Olen kyllä syönyt ulkona pihassa pitkin kesää sieniä ja milloin mitäkin heiniä.

Jostakin syystä oloni senkun koheni. Boikotissaolokin, ajatusleikkinä, kuin olisi riisuttu kaikesta turhasta ja olisi jossain oudossa autonomisessa ja tyhjässä tilassa.

Pesulassa olikin ihan tyhjää kun pyykkivuoren kanssa sinne menin. Siistiä oli saada kerralla niin iso kasa puhdasta! Tuntuikohan menneisyyteni henkilöstä samalta, kun pyysin häntä ostamaan muutaman punajuuren tai sipulin, ja hän toi niitä aina 20 kiloa säilytystiloista riippumatta. Myöhemmin en uskaltanut pyytää häntä ylipäänsä enää tekemään ruokaostoksia.

Itsepalvelupesulan koneet ovat tehokkaita ja nopeita. Koneen määrätietoiset kierrokset taisi käynnistää omat kierrokseni koska äkkiä olin jo matkalla postiin.

Muutama päivä sitten olin tehnyt jokavuotisen Huihatsaaren-retkeni, johon kuuluu romahtaneiden rakennusten ihmettely ja lähiseutuni pyhimpien puiden ihailu ja taputtelu. Souturetken jälkeen olin tilannut nettidivarista Sprengtportenin Savon kartastot -kirjan. Siinä näkyvät niin kyseinen saari kuin sekä kesä- että nykyisen talvikotinikin ympäristön paikannimet ja maastonmuodot ja kulkureitit 1700-luvulla (verrattuna nykyiseen), mikä on kiehtovaa.

Onkohan kirja muuten ensimmäinen itse koskaan hankkimani karttakirja!? Taitaa tosiaan olla.

Kone pyöri edelleen ja riensin postista kirjastoon palauttamaan luettuja ja turhia ja tein siellä toisen löydön. Taiteilija Viggo Wallenskiöldin esikoisteos Stroganoff käsittelee hienovaraisen säädyttömästi mm. sieniaiheita, mikä sopii sellaisellekin, jolle niiden merkitys on hieman ylikorostunut. Myös kuvin. Hän on vaikuttava taiteilija.

Pyykkikonetta tyhjentäessäni jo aiemmin mainitulta tutulta tuli viesti että Suomen poliittista järjestelmää on Ruotsin vanavedessä ruvettu nimittämään negatiiviseksi

parlamentarismiksi vaikka totuuden nimissä se on passiivista parlamentarismia. - Ai. Palaan myöhemmin, vastasin.

Teki mieli boikotista huolimatta tavata joku. Kävin ostamassa lounaan mukaani ja marssin sen kanssa ystävän työhuoneelle. Hänellä oli siellä rauhoittavan piristävä sotku kuten taiteilijan työhuoneella kuuluu ollakin. Se selkiytti omia ajatuksiani. Siinäkin suhteessa ihmisten välillä on eroja. Toisen pää vaatii järjestäytynyttä huushollia. Äitini pään pani sekaisin yksi ylimääräinen paperilappu tai kynänteroitin. Hän kiikutti sitä ympäriinsä kysellen kaikilta että kenen tämä on kenen tämä on? Itseltäni sellaiset paperilaput hautautuvat toisten alle kunnes vaativat etsimistä. Etsiminen vie joskus raivostuttavan paljon aikaa.

Mutta kaupunkiin en voi edes päiväksi mennä menemättä sielläkin metsään. Työhuonevisiitin jälkeen hain koirani kotoa: se ei pannut lainkaan hanttiin kun sanoin, että nyt mennään Kalevankankaalle hakemaan kehnäsieniä. Muutama ateria tuli taas korvaamaan ulompana kuin ulkona syötyä lounasta. Ja matkakustannuksia.

Sienisaaliin ja koiran kanssa ajoin takaisin Hupinniemeen. Ripustin pyykit keräämään syyskesän tuoksua. Eiköhän huomenna aurinko paista ja kuivata ne. Kurjet huutavat vielä. Yle kysyy yleisöltään Suomen merkittävimpiä ajattelijoita. Jospa viestinnän professori Anu Kantola kokoaisi toisenlaisen 'bilderberg-ryhmän'. Avoimen.

Sitä paitsi: tasa-arvolla on väliä.

Mikkelin kaupunginkirjaston edessä on lukutuoleja. Aika kovia alustoina.
Taustalla oleva rakennus ei ole kirjasto vaan vanha kaupungintalo.