Pakokalenteri 2/24

Taianomaisia päiviä

Etruskien nekropolis 

pienen junamatkan päässä
Roomasta on aika

taianomainen paikka.
Sisältä ja ulkoa.



97-prosenttisesti kävelen päivittäin itsekseni. Tai oikeammin koirani kanssa. Emme noudata pääreittejä. Poikkeamme poluille ja umpimetsikköihin. Koira kävelee (tai juoksee ja varsinkin hyppii) enemmän kuin minä. Jos nousen rinteen tai portaat ylös, se tekee sen kolmeen kertaan.

Eilen olin poikkeuksellisesti järjestetyllä yhteiskävelyllä. Mutta kyseinen Kaihu-kävely oli tärkeä. Siellä oli nelisenkymmentä joulunalusruuhkasta vetäytynyttä mikkeliläistä (ja yllärinä Mikkelissä vierailulla ollut Pekka Haavisto) tutustumassa suunnitelmiin rantarakentaa puistomaisen virkistysreitin haavoittuvimpaan kohtaan asuintalorykelmä.

Joka puolella elää epäsosiaalisia yksilöitä, joiden mielestä muutaman vauraan etu on yleistä tai luonnon etua tärkeämpi.

Koin lahjana saada lisää tietoa alueen ekosysteemistä ja lajistosta, varsinkin kun itse alueella lähes päivittäin liikun. Se avarsi mieltä kohti pimeyttä laskeuduttaessa.

Diocletianuksen kylpylä ja siihen liittyvät näyttelyt
olivat pökerryttävä kokemus - modernia 'primitivististä'
taidetta ja aitoa sellaista, antiikkia, Michelangelon
suunnittelama luostaripiha ymym.

Kun tuon jouluruuhkan mainitsin niin ajatus hyppäsi marraskuiseen Rooman-matkaani ystävän kanssa. Kiersimme muutaman perusnähtävyyden kokonaan - Colosseumin ja Vatikaanin. Pantheonissa sentään kävimme, se on uskomattoman vaikuttava. Ruuhkassakin. 

Kun Rooman jatkuvasta vilskeestä ei Roomassa voi olla olematta tietoinen, niin monen paikan, kukkulan, puiston, palatsin, kylpylän, antiikinajan kauppahallin, etruskien nekropoliksen, kirkon, luostarin, taidenäyttelyn, kadun, aukion hiljaisuus ja rauha tekee ihan omanlaisensa vaikutuksen ja saa esim. Raffaellon freskon, Caravaggion maalauksen tai Michelangelon veistoksen säväyttämään sisuskaluja myöten. Ja tuntumaan lahjalta.

- Kuvaako se vanhuutta, että hiljaisuudesta ja rauhasta niin nauttii? Itse en ole varma. Ehkä se paremmin kuvaa omaa suuntautuneisuutta. Nuorena lintsasin koulusta Helsingissä joskus sillä lailla, että ajoin hetken mielijohteesta koulupysäkkini ohi ja kuljeskelin koko koulupäivän keskustaa kiertävillä kaduilla. Niinä kertoina opin tuntemaan Helsingin katujen nimet. Ja tietyt kaupunkimaisemat muuttuivat mielenmaisemiksi. 

Taianomaista päivää ei tehdä yrittämällä. Mutta se voi tulla jos loikkaat.